Elämme maailmassa, jossa perusteltuja mielipiteitä tärkeissäkin asioissa sallitaan yllättävän heikosti. Tämä ei rajoitu vain sosiaalisen media keskusteluihin, vaan myös virka-aseman omaaviin. On erittäin huolestuttavaa, että kahdenkeskisissä keskusteluissa tulee esille todelliset näkemykset ja mielipiteet, mutta median tai esimiesten edessä ne eivät välttämättä tule. Meidän yhteiskuntajärjestelmämme on korruptoitunut ja sen sisällä vaikuttaa vaikenemisen sekä miellyttämisen kulttuuri. Mikko Paunio on avannut kirjoituksessaan miten tiedolliseen relativismiin perustuva identiteetti-ideologia (linkki) on vallannut länsimaisen yhteiskunnan rakenteita. Tähän yhdistettynä valtamedian ja toimittajien asenteellisuus, on sanavapaus sekä informaation luotettavuus koetuksella.
Median kautta vaikuttamista käytetään poliittisiin tarkoituksiin ja ura-ammattipoliitikon oman agendan ajamiseen. Isänmaan etu ja -tulevaisuus ei ole päätavoite. Valheet ovat jokapäiväisiä. Tehtyjä toimia ja päätöksiä tarkastellaan sekä perustellaan teleoligisin keinoin. Eliitti tekee päätöksen, jonka jälkeen päätös oikeutetaan keksimällä argumentaation ja syy. Itsessään se on itseään ruokkiva noidankehä. Tätä päätöstä myös puolustetaan vaikuttamisoperaatiolla niin valtamediassa, kuin myös sosiaalisessa mediassa, jossa hyökätään vasta-argumentoijia kohtaan pyrkimällä näin häivyttämään tosiasiat. Tämä on johtanut siihen, että perustuslain, sopimuksien ja tosiasioiden merkitys päätöksenteossa on vähentynyt. Perustuslaki on kansalaisen turva ja silti lakeihin, sekä sopimuksiin voidaan kohdistaa ”poliittista harkintaa” ja niiden yli voidaan kävellä! Keskusteluita, vaikuttamista, sekä propagandaa värittää enemmän emotionaalinen (tunneperustainen) informaatio, kuin järkiperäinen tieto. Tämä kaikki aiheuttaa informaation vääristymistä, vääriä päätelmiä ja päätöksiä, sekä kasvavaa moraalikatoa.
Onko hyvinvointiyhteiskunta tarkoitus vai väline?
Niin sanottu hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet ovat kriisissä. Mistä tämä johtuu, vaikka viimeisen 50 vuoden aikana sosiaalimenot ovat kasvaneet yli 10 kertaiseksi? Siltikin pahoinvoinnin määrä, säätely ja holhoaminen ovat vain lisääntyneet. Samanaikaisesti olemme niin kotitalouksina kuin yhteiskuntana velkaantuneet. Suomessa on ollut menetetty vuosikymmen taloudessa ja sellaisia on myös edessä. Mutta onko ongelma vain järjestelmässä, yhteiskunnan rakenteissa tai taloudessa?
Hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään tavoitteena ja itsestäänselvyytenä. Jopa SDP:n suulla on todettu, että hyvinvointi on itseisarvo! Miten hyvinvointi voi olla korkein arvo, fundamentti? Eikö hyvinvointiyhteiskuntakin ole kuitenkin vain väline, joka mahdollistaa yksilönä kasvamisen ja hyvinvointi tulee yksilöstä itsestään?
Hyvinvointiyhteiskunnan ongelma ei ole vain pohjoismaisen järjestelmän ongelma, vaan ajattelun ja elämäntapamme ongelma. Yhä pienempi määrä ihmisiä elättää muita ja yhä pienempi määrä ihmisiä ottaa vastuuta maastamme. Olemme taantuneet yksilövapauden tiellä. Vapautta ja oikeutta pidetään itseisarvona, mutta samalla unohdetaan vastuu ja velvollisuus. Tulisi muistaa, että vapaus ei ole syntyperäinen ominaisuus vaan kyky, joka saavutetaan kasvun ja moraalisen kehityksen tuloksena. Jari Ehrnrooth on kuvannut tätä prosessia mm. vaatimusten tasa-arvona. Tämä nykyinen vapaus, ilman vastuuta, itsekkyys ja näiden luoma moraalikato kuvaa myös yhteiskunnan järjestelmän ja päätöksenteon tilaa. Lahjomme äänestäjiä ja teemme päätöksiä, jotka eivät kohenna oman maamme tilannetta ja joista lasku jää jälkipolville.
Meillä suomalaisille annetaan yhteiskunnallisista lähtökohdista hyvinkin tasa-arvoiset mahdollisuudet, mutta meiltä puuttuu vaatimukset. Tässä vapauden ja hyvänolon tavoittelussa, sekä hyvinvointiyhteiskunnan vastikkeettoman antamisen kulttuurista puuttuu velvollisuudet ja kollektiivinen paine oikeaan. ”Jokainen ihminen on vastuussa vapautensa käyttämisestä ja sen seurauksista kaikille niille, joita se koskee”. Koska esimerkkinä terveydenhuolto on yhteiskunnan tuottamaa palvelua, toteaa Ehrnrooth, että jokainen ihminen on vastuussa terveydestään myös hieman muille kansalaisille.
Meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme on tullut tarkoitus, vaikka se on vain väline, joka ei kunnolla toimi. Vapaus itsessään voi olla tarkoitus, mutta ilman vastuuta ei ole vapautta. Vapaus lähtee yksilön ottamasta vastuusta omasta elämästään ja samalla muiden. James Allen toteaa, että moraaliset hyveet ovat menestyksen perusta, tuki ja suuruuden henki.
Aasian nousu
Länsimaisen yhteiskunnan ongelma ja sota on yhteiskuntaa tuhoava identiteetti-ideologia, vastuuttomuus ja moraalikato. Aasian nousu on toinen puoli sitä sotaa ja jossa olemme täysin altavastaajana. Kiina ja Aasia ajaa meidän ohi, niin taloudellisesti kuin älyllisestikin ja kenties yhteiskunnallisestikin.
Esimerkkinä maailman johtavan yliopiston Harvardin ns. positiivista diskriminaatio (tasapäistäminen). USA:n aasialaisia asukkaita on 3%, mutta Harvardiin sisään päässeistä heidän osuus on 19%. Tämäkään ei vielä riitä, sillä mikäli tasapäistämistä ei suoritettaisi ja sisään pääsisi absoluuttisen valintakokeen kautta, olisi aasialaisten osuus 43% yliopistossa. On olemassa tutkimuksia, joissa todetaan, että me länsimaalaiset tyhmennymme. Onko tasapäistäminen oikea tie opiskelussa, politiikassa, taloudessa tai millä tahansa alalla?
Aasialainen kulttuuri ja Kiina on onnistunut yhdistämään markkinatalouden ja keskusjohtoisuuden, sekä vahvan kollektiivisen moraalin. Perhe ja yhteiskunta on moraalisessa arvostuksessa korkealla, toisin kuin meillä. Samalla tuotanto sekä keskiluokka on noussut ja tieteeseen panostetaan mm. tekoälyn tai avaruusteknologian kehittämiseen aivan eri tasolla kuin Euroopassa. Kiinan ohjelma ”Vyö ja tie” (aikaisemmin Yksi vyö, yksi tie), jossa he avoimesti toteavat, että heidän tavoitteensa on yhdistää maailma ja samalla nousta johtavaksi valtioksi maailmalla 2049 mennessä.
Kykeneekö Eurooppa nousemaan kehityksen ja talouden kärkeen maailmalla? Ainoa keino millä se voisi tapahtua on vahva keskusjohtoisuus ja kansojen integraatio, sekä kollektiivinen yksilön vastuu. Miten todennäköistä tämä siis on? Erittäin epätodennäköistä. On vaikea nähdä miten paisuneesta ja toimimattomasta EU- sekä eritoten euro-rakenteesta voisi tulla maailman johtava liittovaltio. On vaikea nähdä, että yksilöt ottaisivat suuremman kollektiivisen vastuun ja tinkisivät omista vapauksista, sekä elintasostaan. On vaikea nähdä, miten tulonsiirrot ja velalla eläminen nostaisi Euroopan. On vaikea nähdä, että niin erilaiset yhteiskunnat ja kulttuurit integroituisivat Euroopan-laajuisesti. Me emme tule menestymään suuruudella vaan erikoistumalla.
Euroopan ja Suomen tulevaisuus, haasteet ovat mahdollisuus.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kestävä talous on jokaisen yhteiskunnan kivijalka. Sitä me olemme parhaan kykymme mukaan tuhoamassa. Euroopan ongelma on talouden näivettyminen, omaa etua ajavat ura-ammattipoliitikot, tasapäistäminen, sananvapauden ja informaation kaventuminen, rakenteita tuhoava identiteetti-ideologia, sekä liberalistinen vapaus ilman kollektiivista vastuuta. Olemme kansanvälisesti heikkoja ja toimilla, joita teemme emme paranna asemaamme. Tasapäistäminen, tulonsiirrot ja sosialismi eivät ole ratkaisu, vaan köyhdyttävät kaikkia. Tulisi tukea menestystä. Mikä siis voisi olla ratkaisu?
Yhteiskuntamme, hyvinvointijärjestelmän, sekä vallitsevan liberalistisen ideologian tulisi kehittyä korostamaan yksilön vastuuta. Demokratian tulisi muuttua palvelemaan isänmaata. Muutos alkaa yksilöstä.
Vuonna 2014 professori Vesa Kannisen ja työryhmän julkaistu kirja Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot ja varoitti EU:n ja euron ongelmista. Sittemmin moni muukin on ongelmista ja velasta varoittanut. Kannisen työryhmän raportissa todettiin olevan kaksi vakaata vaihtoehtoa euroalueella, joko
– vahva liittovaltio 18 euromaan kesken tai
– paluu kansallisiin valuuttoihin eli Ruotsin ja Puolan kaltaisiin EU-jäsenyyksiin.
Olisiko paluu omiin valuuttoihin ja itsenäisten, sekä taloudellisesti toimivien kansallisvaltioiden uudelleen rakentaminen ratkaisu. Kenties EU:n paluu valtioiden liitoksi, eikä suunta kohti liittovaltiota. Tulisiko niin valtion kuin EU:kin olla eräänlainen yövartijavaltio / -EU. Valtion ja EU:n rooli olisi vain välttämättömät tehtävät. Pitäisikö liitot muodostaa pienemmiksi ja homogeenisimmiksi kokonaisuuksiksi, kuten vaikkapa pohjoismaat tai Hansa-alue.
On selvää, että niin yhteiskunta, Suomen valtio kuin EU:kin on rönsynnyt liikaa. Talouskasvu ja yhteiskunnan menestyminen vaatii hyviä, korruptoitumattomia instituutioita, erikoistumista, vahvuusalueisiin panostamista, kansalaisten vastuuta, sekä kansallista yhteistä arvopohjaa.
