Kuusi syytä äänestää KYLLÄ ja miten sitten kävikään

Julkaistu 18.2.2021 Uusi Suomi Puheenvuoro Vuonna 1994 järjestettiin Suomessa kansanäänestys EU:n liittymisestä ja eduskunnan päätöksellä siihen sitten liityimme. Mitä meille luvattiin ja mitä sitten kävikään? Ennen EU:n liittymistä olimme jo mukana Euroopan markkinoilla ETA ja EEC vapaakauppasopimuksilla ja olimme osa Eurooppaa monellakin tavalla. Merkittävin ”lupaus” oli, että Suomi on nettosaaja EU:ssa. Suomi on kolmena vuonna saanut enemmän rahaa kuin…

Lue lisää

Nykyajan loppu osa 3, Yhteiskuntajärjestelmän kriisi ja Aasian nousu

Elämme maailmassa, jossa perusteltuja mielipiteitä tärkeissäkin asioissa sallitaan yllättävän heikosti. Tämä ei rajoitu vain sosiaalisen media keskusteluihin, vaan myös virka-aseman omaaviin. On erittäin huolestuttavaa, että kahdenkeskisissä keskusteluissa tulee esille todelliset näkemykset ja mielipiteet, mutta median tai esimiesten edessä ne eivät välttämättä tule. Meidän yhteiskuntajärjestelmämme on korruptoitunut ja sen sisällä vaikuttaa vaikenemisen sekä miellyttämisen kulttuuri. Mikko Paunio on avannut kirjoituksessaan…

Lue lisää

Nykyajan loppu osa 2, EU:n liittovaltio vai kansallisvaltiot

Vahvasti näyttää siltä, että nykyinen hallitus on viemässä Suomea osaksi EU:n 750 miljardin euron elvytysrahastoa ja nettomaksajaksi. Tästä antaa viiteitä valtionvarainministerin Matti Vanhasen hyvin loivat lausunnot, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen EU myönteisyys ja 2.7 pääministeri Sanna Marinin lausunto, jossa hän toteaa, ettei elpymisrahastossa ole oikeudellisia ongelmia. Kukkana kedolla oikeuskansleri Tuomas Pöystin (3.7 HS) mielestä EU:n oikeuspalvelun lausunto vastaa…

Lue lisää

Nykyajan loppu, systeemikriisi ja hyperinflaatio

Kaikki liittyy kaikkeen. Keskustelut EU elvytyspaketista ja valtion velanotosta ovat mediassa näkyvillä, mutta eivät kuitenkaan herätä suuria tunteita tai mielenilmauksia. EU-komission on esittänyt 750 miljardin euron elvytysrahastoa, joka koostuisi avustuksista 500 miljardia euroa ja lainoista 250 miljardia euroa. Ajatuksia on myös viljelty siitä, että näitä takuita tai velkaa, kuten ei myöskään Suomen valtion velanottoa tarvitse milloinkaan kuitata takaisin. Samaan…

Lue lisää