Vahvasti näyttää siltä, että nykyinen hallitus on viemässä Suomea osaksi EU:n 750 miljardin euron elvytysrahastoa ja nettomaksajaksi. Tästä antaa viiteitä valtionvarainministerin Matti Vanhasen hyvin loivat lausunnot, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen EU myönteisyys ja 2.7 pääministeri Sanna Marinin lausunto, jossa hän toteaa, ettei elpymisrahastossa ole oikeudellisia ongelmia. Kukkana kedolla oikeuskansleri Tuomas Pöystin (3.7 HS) mielestä EU:n oikeuspalvelun lausunto vastaa niihin ongelmiin, joihin Suomen perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota. Pöysti yhtyy valtioneuvoston kantaan, joka poikkeaa perustuslakivaliokunnan kannasta. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen kertoi 2.7 EU-jäsenmaiden sopineen velkaantumisesta. Lainat maksettaisiin takaisin valtioiden suurempina jäsenmaksuina ja uusina EU veroina! On toissijaista ja kansalaisten hämäämistä puhua rahaston koosta, suhteista tai jakoperusteista, kun joka tapauksessa olemme ottamassa osaa rahastoon.
Perustavaa laatua oleva kysymys on, miksi meidän tulisi tukea ja vastata toisten maiden veloista, kun nämä maat ovat itse oman taloutensa sössineet ja toisaalta voivat itsekin ottaa lainaa epidemian aiheuttamiin ongelmiin? Millainen vaikutus elvytysrahastolla on meihin?
Nykyajan loppu, osassa 1 käsittelin systeemikriisiä ja inflaatiota https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/joni-mork/nykyajan-loppu-systeemikriisi-ja-hyperinflaatio/
Kaikki liittyy kaikkeen. Perusteita valtionlainoihin, EU-lainoihin ja -tukiin ja -vastuisiin niin puolesta kuin vastaan löytyy kyllä. Vasemmiston Paavo Arhinmäki ja ministeri Li Andersson ovat muun muassa lausuneet, että valtionvelkoja ei tarvitse maksaa pois. Toisaalla mm. professori Vesa Puttonen, professori Vesa Vihriälä ja dosentti Tuomas Malinen ovat hyvinkin huolissaan velanotosta. Puttonen mm. toteaa, että ”Velkaantuminen on epäisänmaallista, Suomi voi menettää itsenäisyytensä” ja ”velka ei ole ongelma, ennen kuin se on”. Voi kysyä, keitä olisi syytä kuunnella, poliitikkoja vai talouden ammattilaisia? Toki tässä ja muussakin politiikassa, joutuu moni kansalainen helposti ilman vahvaa omaa lähdekritiikkiä kognitiivisen dissonanssin pauloihin. Oleellista velanotossa on myös se, mihin otettu velka käytetään. Investointeihin vai poliittisiin hankkeisiin, äänestäjien lahjomiseen?
Etelä-Eurooppalaisten maiden asukkailla on korkeampi varallisuustason kuin meillä, alhaisempi verotus ja mailla heikompi veronkeruukyky. Italian ja Espanjan harmaan talouden on arvioitu olevan jopa 40%. Syytä on myös muistaa, että Kreikan tuista ainoastaan 10% jäi Kreikan talouden hyödyksi. Suurin osa tukirahoista ohjautui institutionaalisille sijoittajille ja keski-Euroopan suurpankeille. Miksi nyt siis olisi toisin ja miten tässä on nähtävissä hyötyä vientiteollisuudellemme?
Olemme vedenjakajalla ja suurella todennäköisyydellä edessämme on vielä suurempi taloudellinen kriisi kuin mitä tällä hetkellä on. Tärkeä kysymys on se, mihin suuntaan eri vaihtoehdot meitä vievät niin eurooppalaisina kuin suomalaisina?
Suomi sitoutuu osaksi elvytysrahastoa, EU liittovaltio
Tällä toimella takaamme sen, että integroituminen euroon ja EU:n syvenee. Elvytysrahasto poikinee myös EU:n verotusoikeuden, joka tarkoittaa selkeää liittovaltiokehitystä. Tämä on haasteellista, koska liittovaltio kehityksessä EU:n eri jäsenillä on suuri epäsuhta eri maiden talouksissa, verotuksissa ja kulttuureissa. Mallioppilaana Suomi ja muut pohjolan hyvinvointivaltiot tukisivat etelä-Euroopan maita taloudellisesti ja hiljalleen kaikki maat tasapäistettäisiin Espanjan tasoiseksi ”hyvinvointiyhteiskunnaksi”. Kyse on siis tulonsiirrosta pohjoisesta etelään, pohjoisen näivettymisestä ja keskusjohtoisesta sosiaalisoinnista. EU verotusoikeus tarkoittaa, että Suomen kansalaisten verotaakka nousee ja yhä suurempi osa rahasta virtaa etelään. Kuka uskoo unissaankaan, että Italian tai Espanjan poliitikot kykenevät vähentämään merkittävästi harmaata talouttaan tai parantamaan veronkantokykyään, kun kyse on heidän äänestäjistään ja puolueiden vallasta, vaikka minkälaisia ukaaseja ja vastuita elvytyspakettiin kohdistettaisiin.
Onko EU sitten tuonut vakautta ja mitä hyvää se on tuonut? On toki helpompi matkustaa ja raha on sama suuressa osassa Eurooppaa. Yhteistä sopimista, mutta millä hinnalla? Eurooppalaisia sotia ei ole ollut, mutta taloudellisia ja kulttuurillisia taisteluita on käyty koko ajan. On syytä huomioida, että Suomi kansantaloutena ei ole kasvanut yli 10 vuoteen. Velkataakkamme, regulaatioiden määrä ja yhteiskunnallinen pahoinvointi on sen sijaan kasvanut.
Suomen todellinen painoarvo EU:ssa, muuta kuin bruttomaksajana on kyseenalainen. Suomi, ”kokoaan suurempi maailmalla”, ei ole toteutunut muuta kuin YK:n rauhanturvatehtävissä ja sotilaallisissa kumppanuuksissa, sekä toisaalta rahan jakajana mitä ihmeellisimpiin kohteisiin. Suunnitelluilla ja aikaisemmilla veloilla ja vastuilla, sekä marginaalisella painoarvolla EU:n päättävissä elimissä, tulisimme menettämään itsenäisyytemme rippeet. EU entiteettinä ”haluaa” lisää valtaa ja toki pitää siitä kiinni. On selvää, että lisääntyvässä keskusjohtoisuudessa itsenäinen päätöksentekokykymme kaventuu. Velat ja takaukset sitovat meidät keskusjohtoisuuteen ja ovat aina vipuvartena, tiedostamattomanakin, asioista päätettäessä.
Tässä on ehkä myös EU:n suurin heikkous. EU entiteettinä ei ole valmis uudistumaan nykyaikaan ja globaaleihin vaatimuksiin tai katsomaan itseään peilistä. Iso-Britannian ero olisi pitänyt soittaa vahvasti hälytyskelloja ja EU:n 1.2 uudistusprojekti olisi tullut aloittaa. Uhkana on myös muiden kansallismielisten valtioiden ero EU:sta. Voiko tämä kehitys johtaa muuhun kuin taantumiseen, niin taloudessa kuin yhteiskunnassa?
Suomen ero eurosta ja paluu ”markkaan”, kansallisvaltioiden paluu
Se mikä rahan nimi on, ei ole merkittävin asia, vaan se mikä sen yhteiskunnallinen ja globaali arvostus on. Mikäli emme sitoudu EU:n elvytyspakettiin tulee se todennäköisesti merkitsemään euron ja kenties EU:n hajoamista.
Suomi on avotalous, jonka talouden perusta on yrittämisessä ja viennissä. GnS Economicsin ja Tuomas Malisen simulaatiotutkimuksen mukaan Suomi olisi pärjännyt vientisektorilla noin 40% paremmin omalla valuutalla kuin eurossa ollessa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen näkökulma, josta tarvitaan kriittistä tutkimusta ja keskustelua. Huomioitava on myös EU:n pakotteet Venäjää kohtaan, jotka ovat vaikuttaneet meidän vientimahdollisuuksiimme merkittävästi. EU:n sopimukset eivät välttämättä palvele Suomen etua, siinä missä hyvät kahdenkeskiset sopimukset.
Eurosta irtautuminen ei välttämättä merkitse EU:sta irtautumista. Toki mikäli maita irtautuu eurosta, on EU:n vakavasti mietittävä tarkoitustaan ja millaiseksi EU organisaationa muodostuu. On myös vakavasti keskusteltava niistä rajoista mitkä kuuluvat kansallisen päätöksenteon piiriin ja mikä EU:n hoidettavaksi. Jokaisella valtiolla on omat tarpeensa ja on typeryyttä ajatella, etteikö EU ajaisi omaa etuaan tai toisaalta etteivätkö muut EU maat ajaisi omaa kansallista etuaan. Jostakin syystä näyttää siltä, että Suomen kansallinen etu on jo kauan jäänyt muiden jalkoihin. Selviytyäksemme tarvitsemme takaisin vahvan ja itsenäisen päätöksenteon. Aina ei tarvitse olla mallioppilas tai havitella hillotolppaa, ehkäpä välillä olisi syytä miettiä epäitsekkäästi isänmaan etua. Olemme menneet euroon pääministerin ilmoituksella, voimme siitä myös irtautua pääministerin ilmoituksella.
Paluu omaan valuuttaan ei varmasti suju kivuttomasti, mutta se tuo avotaloutena mahdollisuuden, että voimme järkevällä talouden ja yhteiskunnan hoidolla kilpailla vientituotteillamme paremmin, kuten ruotsalaiset ovat tehneet. Tämäkin vaihtoehto vaatii meiltä suurta yhteiskunnallista rakennemuutosta, jossa säätelyä ja mitä erilaisempia regulaatioita on vähennettävä, työmarkkinoita ja verotusta on uudistettava, sekä hyvinvointivaltion rasittavia rakenteita on purettava. Myös kansalaisten tulisi uudistua. Moraali, ahkeruus, sovinnollisuus ja sielunsivistys ovat menestyvän yhteiskunnan perusta.
Sanottakoon tässä, että minkä tahansa suunnan otamme, nämä ovat joka tapauksessa edessä tai Suomi ajautuu sosialistiseksi kehitysmaaksi.
EU:n jakautuminen etelään ja pohjoiseen, osittaiset kansallisvaltiot
Koska nykyisen EU:n eri maiden talouksissa, verotuksissa ja kulttuurissa on suuria eroja, olisi jakautuminen pohjoiseen ja eteläiseen EU:n kenties menestyksekkäämpää. Tällöin nämä erot kaventuisivat ja yhteinen kieli asioiden hoitamiseen sekä päätöksen tekemiseen voisi löytyä paremmin. Tämäkin vaatisi EU:n ”nöyrtymistä” ja uudistumista kenties versioon 1.3.
Tämän vaihtoehdon suurimmat haasteet ovat varmasti eri maiden tärkeimmät ulkomaanvienti markkinat ja pankkien lainoitukset, EU entiteettinä ja itse virkakoneisto. Miten tullirajat ja sisämarkkinat järjestyvät. Toki vaihtoehtoja jakautua tai liittoutua voi olla muitakin kuin maantieteellisten sijaintien perusteella tai vain pohjoinen ja eteläinen EU. Liitoista ja markkinoista, sekä niihin vaikuttavista regulaatioista on aina mahdollista sopia. Kyse on ennen muuta poliittisesta tahdosta. Olisi syytä erittäin vakavasti ja kriittisesti tutkia tieteellisesti eri vaihtoehtoja.
Teesi
”Niin kauan demokratia toimii, kunnes poliitikot keksivät lahjoa kansalaisia heidän omilla rahoillaan” (Alexis Tocqueville). Tämä vaihe on jo aikaa sitten saavutettu. EU ei ole demokratia, eikä ole Suomenkaan poliittinen järjestelmä.
Ihmismielellä on taipumus olla tuottavimmillaan ja innovatiivisimmillaan silloin kun aloitetaan tekemään jotakin uutta, etenkin tuhon raunioilta. Suurin uhkamme yhteiskunnallemme tulee konservatiivisesta keski-ikäisestä elämästämme ja aktiivisista ääriliikkeistä, sekä puolueista ja niiden ura-ammattipoliitikoista. Keski-ikäiset konservatiivit eivät osallistu keskusteluun, eivätkä toisaalta halua edes muuttaa mitään. Marginaali ääriliikkeet taas huutavat kovaan ääneen ja aiheuttavat kahtiajakoa, sekä pahaa oloa ja epävarmuutta. Voidaan myös kysyä, ajatteleeko ura-ammattipoliitikot vähäisellä elämänkokemuksellaan isänmaan etua vai omaa urapolkuaan ja toimintaansa, joka johtaa esimerkiksi EU korkeisiin tehtäviin?
Euroopan suurin uhka on sisällä päin, laiskassa keskusjohtoisessa taantumuksessa. Me tarvitsemme luovan tuhon. Tuo tuho satuttaa monia, niin henkisesti kuin taloudellisesti, se vuodattaa verta, mutta se on välttämätön, kenties väistämätönkin. Ainoastaan näin voisimme uudistua ja nousta tuhkasta kuin Feeniks-lintu. Ilman sitä Eurooppa on hävinnyt sodan.
