KIINTEISTÖJEN MYYNNISTÄ

Julkaistu KS 18.9.2022

Kouvolan perussuomalaisten valtuustoryhmä vastustaa kaupungin kiinteistöjen myyntiä ulkomaiselle sijoitusyhtiölle. On runsaasti syitä, miksi kiinteistöjen myynti on kaupungille epäedullinen.

Kaupungin kiinteistöt ovat yhteisesti kuntalaisten verovaroilla hankittua omaisuutta, jota tulee hoitaa vastuullisesti. Kouvola on tilanteessa, jossa lainakanta on korkea. Toki lainakantaa on pienennetty tekemällä kalliita leasing-sopimuksia. Kaupungilla on kroonista rakenteellista alijäämää, jota on korjattava rakenteita rohkeasti uudistamalla ja investointihinkua hillitsemällä. Ongelmat eivät poistu peittelemällä, niin kuin tähän asti on tehty.

Kaupungin tulee päästä eroon ylimääräisistä kiinteistöistään – niistä, joissa ei harjoiteta lakisääteisiä tehtäviä. Toiminnan kannalta kriittiset kiinteistöt on oltava kaupungin hallussa. Esitetyllä kiinteistömyynnillä me vain siirrämme investointimenoista kuluja käyttömenoihin, jotka siis kasvavat jatkossa.

Meidän tulee tarkastella nykyistä investointisuunnitelmaa taloudellinen tilanne ja väestökehitys huomioiden. Investointisuunnitelma ei saa olla kiveen hakattu pakko tai määräys, jota on sokeasti toteutettava.

Tulee muistaa, että sijoitusyhtiö ei tee hyväntekeväisyyttä vaan hakee tuottoa ja voittoa. Tässä tapauksessa voitto menee ruotsalaisten eläkeläisten hyväksi. Kaupungin tehtävä ei ole kuitenkaan lihottaa sijoittajia ja turvata ruotsalaisten eläkeläisten leppoista elämää.

Yhteinen kakku ei kasva, jos Hemsö haukkaa kakusta leijonan osan. Lisäksi uusien koulujen ja paloasemien myynnillä siirrämme vain kroonisia talousongelmia tulevaisuuteen lastemme niskoille ja maksettavaksi.

Kouvolan perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta

Ukko Bamberg

Joni Mörk