Julkaistu KS, ANK/PK ja muita lehtiä
Ensi vuoden alusta aloittaa työnsä uusi julkishallinnon porras eli hyvinvointialueet. Olimme vuodesta 2009 tähän päivään tilanteessa, jossa läänien lakkauttamisen jälkeen meillä oli periaatteellisesti kaksi julkishallinnon porrasta, kunnat ja valtio.
Julkishallinnon tehtävät, vaatimukset ja rahoitus tulevat laista. Liikkumavara ja luovuus ovat siis jokseenkin pieniä.
Kymenlaakson hyvinvointialueen hallitus päätti korottaa ylemmän johdon palkkoja noin 10 prosenttia. Me olemme haastavassa taloudellisessa tilanteessa, tilanteessa, jossa kuluja tulisi leikata noin 80 miljoonalla eurolla, joten voidaan kysyä, antaako tämä oikean signaalin.
Palkankorotusta vastustivat perussuomalaisten Samuli Sibakoff ja Janne Patjas sekä vasemmistoliiton Joona Mielonen. Perussuomalaiset ovat kritisoineet hyvinvointialuetta ja uutta korkeasti palkattujen virkamiesten hallinnontasoa jo ennen hyvinvointialuevaalejakin. Muille hallituksessa olevilla puolueille palkankorotukset olivat ihan ok.
Meillä toimialajohtajien palkat liikkuvat yli 9 000 eurosta aina 13 500 euroon. On vaikea ymmärtää, miksi palkat ovat samaa luokkaa kuin ylemmän tason ministerillä tai kansliapäälliköllä, jotka ovat hyvinvointialueiden ”esimiehiä”.
Miten toimialajohtajan palkka voi olla yhtä suuri kuin puolustusvoimien komentajan palkka? Ovatko vaativuus, koulutus tai käytettävissä oleva budjetti yhtä suuria?
Miten yleensäkin voimme perustella, että veronmaksajien rahoilla toimivassa julkishallinnossa virkamiesten palkat ovat yli 10 000 euron ja suurimmillaan eräiden hyvinvointialueiden johtajien osalta 18 000 euroa, enemmän siis kuin pääministerin palkka?
Onko todellakin niin, että ilman korkeita palkkoja meille ei löytyisi riittävän ammattitaitoisia virkamiehiä ja aiheuttaako tämä sen, että palkkoja on tarkistettava myös muilla julkishallinnon tasoilla, joka johtaa palkkakulujen nousuun?
Puolustusvoimissa ja poliisihallinnossa on käytössä vaativuusluokkiin perustuva palkkaus alimmasta virasta ylimpään. Tarvitsemme koko julkishallintoa kattavan palkkareformin, jossa kustannukset pysyvät kohtuullisina, mutta ennen kaikkea työn vaativuuteen ja koulutukseen nähden oikeudenmukaisina.
