Julkaistus 30.1.2020 Uusi Suomi Puheenvuoro
Hallituksen iltakoulun sanomaa; ”Meillä oli hyvä ja mukava kokous, diskuteerattiin paljon ja kaikki lähti hyvillä mielin kotia…” -päätöksiä ei tosin tehty, mutta eipä tule kenellekään paha mieli. Pääministeri Marin totesi haastattelussa, että huhtikuun kehysriihessä katsotaan mitä toimenpiteitä pitää vielä tehdä työllisyyden nostamiseksi. Siis onko jotakin toimia konkreettisesti tehty? No ei ole. Samaa sitoutumisen mantraa vain toistellaan.
Rinne/Marinin hallitus on ollut yli puoli vuotta toiminnassa ja erilaisia jonninjoutavia työryhmiä ja kokouksia on kyllä ollut, mutta mitään toimia tai päätöksiä ei ole tehty valtiontalouden tai työllisyyden parantamiseksi, eikä merkittäviä toimia ole näköpiirissäkään. Hallitus on tosin mm. lisännyt omien kaveriavustajia määrää ja valtion kuluja jakamalla rahaa ulkopuolelle ja toki nostanut puoluetuen määrää. Vuoden takaisia raportteja mm. ministeriöiden kansliapäälliköiden huolta talouden heikkenemisestä tai EU huomautuksesta menojen kasvattamiseen tai luottoluokittajan huomioon hallituksen toiminnasta tai nyt viimeisimpänä talouspolitiikan arviointineuvoston huolia ei ole huomioitu mitenkään, onko niitä edes kuultu, mutta ainakaan ei ole tehty mitään asioiden muuttamiseksi. Todellinen johtajuus on sitä, että vaikeissa tilanteissa tehdään päätöksiä, vaikeitakin päätöksiä. Vanha totuus on, että huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan. Nyt ollaan piilotettu vain päätä pensaaseen ja viivytetään sulosanoilla, jotta saadaan mahdollisimman kauan istua musta auton takapenkillä. Tämä taitaa olla hintaa ammattipolitikoista.
Sen sijaan, että tehtäisiin rakenteellisia uudistuksia, kiristetään Helsingin ulkopuolella omakotitalossa asuvien autolla ajavien kansalaisten verotusta. Niiden maan hiljaisten verotusta, jotka tähänkin asti ovat kantaneet suurimman kuorman. Tässä sosialismihötössä ei tueta yritysten investointeja, päinvastoin ay-liike pitää osaltaan huolen lakkoilullaan siitä, ettei tänne kannata investoida, siispä sahataan omaa oksaa. Ns. ”tulevaisuusinvestoinnit” (1,4 -1,7 mrd €) ovat kulutusmenoja, ei investointeja. Lisätään 100 milj € kehitysapua, mitä silläkin rahalla saisi aikaiseksi vaikkapa sosiaali- ja terveyspuolen osalta. Myydään valtion omaisuutta kattaakseen kulut, siis kaiken kaikkiaan kulutetaan ennen kuin on tienattu. Mitä lapsille ja lapsenlapsille jää kun omaisuus on myyty, kuten ylioppilas Haaviston Caruna kaupat. Tämä kaikki näyttää olevan hintaa vihervasemmistolaisesta liberalismista.
Ja ihmetellä täytyy prioriteetteja Suomessa, jos kuva pitää paikkansa.
Mitä jos aluksi lopetettaisiin kulujen lisääminen ja tilanteen huonontaminen. Mitä jos karsittaisiin vaikka puolet kehitysavusta (515 milj €), mitä jos emme sahaisi oksaa jolla istumme ja lopettaisimme poliittiset lakot, mitä jos emme ottaisi elintasopakolaisia, mitä jos emme kiristäisi lämmitys- ja liikennepolttoaineiden hintaa ja mitä jos ajattelisimme että Suomi ja suomalaiset ensi. Mitä jos lopetettaisiin tämä viivytysoperaatio ja laitaisimme sellaisia ihmisiä johtoon, jotka kykenevät tekemään päätöksiä.
